Kirjastopolun aikatauluja syksyn suunnittelua varten

Poikkeuksellisesta keväästä huolimatta kirjastossa on tehty jo alustava aikataulu ensi lukuvuoden Kirjastopolusta. Kaupungin säästötoimien vuoksi meneillään on isoja muutoksia, mm. kolme lähikirjastoa on lakkautettu. Tästä syystä myös Kirjastopolkua on jouduttu supistamaan ohjattujen kirjastokäyntien osalta. Supistukset koskevat 1- ja 9-luokkia, joissa kirjastokäyntejä korvataan opettajan tueksi suunniteltavalla materiaalilla. Toivomme siis, että opettajat pääsevät käymään ryhmiensä kanssa kirjastossa … More Kirjastopolun aikatauluja syksyn suunnittelua varten

Aikakauslehtiviikko 20.-26.4. tarjoaa lähes 70 lehteä avoimesti verkossa

Aikakauslehtien teemaviikkoa vietetään Lukuviikolla 20. – 26.4.2020 Lukutaito kehittyy lukuinnosta ja kiinnostuksesta luettuun tekstiin. Aikakauslehtiviikolla ovat esillä sisällöltään monipuoliset aikakauslehdet. Lukija voi valita pitkiä ja pätkiä juttua lukemattomista eri aiheista. Kannustamme lapsia ja nuoria etsimään itseä kiinnostavaa sisältöä aikakauslehdistä, lukemaan ja tuottamaan omia juttuja. Aikakauslehtiviikon teema on Lue, löydä, kerro sun juttu! Aikakauslehtiviikolle on suunniteltu toiminnallisia, palasteltuja tehtäviä ja haasteita. Voit toteuttaa niitä omassa luokassa. Kokoa tehtävistä ala-asteelle, yläkouluun tai lukioon sopiva kokonaisuus, … More Aikakauslehtiviikko 20.-26.4. tarjoaa lähes 70 lehteä avoimesti verkossa

Verkkovinkkejä lukuviikolle 20.-26.4.

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista! Miten sinä luet ja tartut tarinoihin poikkeusoloissa? Kerro meille ja haasta muut mukaan: #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa Lukuviikon 2020 teemana on Luovuutta ilmassa! Lukuviikko järjestetään huhtikuussa virtuaalisena lukufestarina. Poikkeusoloissa on aikaa lukea. Lukuviikko tuottaa etänä hyödynnettäviä sisältöjä ja kutsuu kaikki osallistumaan luovilla lukutavoilla, tuottamalla tarinoita ja jakamalla omia lukukokemuksia ja … More Verkkovinkkejä lukuviikolle 20.-26.4.

Ohjevideoita Lumme-kirjastojen e-aineistoihin

Lumme-kirjastoissa, etenkin Varkaudessa, on työstetty kivoja ohjevideoita e-aineistojen käyttöönottoon. Näitä voi katsella vaikka oppilaiden kanssa. E-kirjan lainaaminen Ellibs-palvelusta E-kirjan lainaaminen Ellibs-sovelluksella – lapsille Viddla-elokuvapalvelun käyttö Naxos-musiikkipalvelujen käyttö (Oulun ohje) Rockway-soitonopetuspalvelun käyttö Linkit palveluihin ja videoihin löytyvät Lumme-verkkokirjastosta tai Mikkelin seutukirjaston e-aineistosivuilta. Käytettävissä on myös kirjallinen ohje. Jos kirjastokortista puuttuu e-ainestojen käyttöön tarvittava pin-koodi, poikkeusajaksi voi … More Ohjevideoita Lumme-kirjastojen e-aineistoihin

Ajankohtainen video valeuutisista ja Ylen etäkoulu

Mistä tunnistaa disinformaation eli valeuutisen? Lahden kaupunginkirjaston videolla on esitelty kolme esimerkkiuutista, joista kaksi on valetta ja yksi totta. Tunnistatko mikä uutisista on faktaa, mikä ei? Video on toteutettu yläkouluikäisten etäopetuksen tueksi, mutta disinformaation tunnistamisesta hyötyy myös aikuinen. Katso video Youtubessa. Lisää linkkejä tiedon luotettavuuteen liittyen löytyy yläkoulun Kirjastopolun välilehden lopusta. Tiedon luotettavuuteen ja moniin … More Ajankohtainen video valeuutisista ja Ylen etäkoulu

E-asiakkuus mahdollistaa e-aineistojen käytön poikkeusaikana

E-aineistojen käyttöön tarvitaan yleensä kirjastokortti ja siihen liitetty pin-koodi. Jos sinulla ei ole näitä tai esim. pin-koodi on unohtunut, voit nyt tulla kirjaston e-asiakkaaksi. Tietoturvasyistä emme voi antaa unohtunutta pin-koodia tai uutta kirjastokorttia sähköpostitse/puhelimitse. Voit kuitenkin saada väliaikaisen e-asiakkuuden kirjaston e-aineistojen käyttöä varten. E-asiakkuudelle ei ole ikärajoja, eli myös lapselle voi hankkia sellaisen – e-aineistopalvelut … More E-asiakkuus mahdollistaa e-aineistojen käytön poikkeusaikana

Mikkelin seutukirjasto suljettu 13.5. asti

Mikkelin seutukirjaston toimipisteet pysyvät suljettuina ainakin 13.5. asti. Kirjasto palvelee tänä aikana verkossa,  puhelimitse ja sähköpostitse. Kaikki lainat on siirretty erääntymään vasta 1.6.. Myös  varattujen aineistojen noutoaikaa on jatkettu. Kirjaston verkkosivu, jossa päivittyvä sulkuajan tiedote http://kirjasto.mikkeli.fi/ Etäasiakaspalvelu ma-pe klo 9.00 – 16.00. kirjasto@sivistys.mikkeli.fi, p. 050 311 7480