Koko kansa lukee -kampanja alkaa mediataitoviikon merkeissä 6.2.

Koko kansa lukee 6.-26.2.2017

Helmikuussa kirjastot ja kustantajat  tuovat e-lukemisen helppouden kaikkien ulottuville. Kolmen viikon ajan kuusi supersuosittua kirjaa on luettavissa rajattomasti e-kirjastossa. Kirjavalikoimassa on otettu huomioon niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.

koko-kansa-lukee-bannerKirjoja voi lukea helposti Ellibs-käyttöliittymässä samaan tapaan kuin avaisi nettisivun tai ne voi ladata omalle tietokoneelle, tabletille tai älypuhelimelle. Laina-ajoista ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat automaattisesti laina-ajan päätyttyä.

Kampanjakirjat löytyvät helmikuussa Lumme-kirjastojen omasta e-kirjakokoelmasta, johon pääsee kirjaston kotisivun oikeanpuoleissta reunapalkista. Lisäksi ne löytyvät myös  yleisten kirjastojen yhteisestä e-kirjastosta. E-kirjastoista löytyy myös muuta luettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa.

Näin osallistut Koko kansa lukee -kampanjaan

Kirjan lainaamiseen tarvitaan vain paikallisen, oman kirjaston kirjastokortti, verkkoyhteys ja lukemiseen soveltuva laite. Kirjat ovat lainattavissa koko kampanjan ajan 6.-26.2.2017.

Suorat linkit kirjoihin:

Vauhditamme kampanjaa pääkirjastossa mediataitoviikon merkeissä Muista ystävää -työpajoissa

Tule askastelemaan ystävänpäiväkortti, jonka voit saada mukaan myös animaationa. Mukana lisäksi e-kirjamaistatus.

Korttityöpajat toimivat non stoppina:
ma 6.2. klo 15–17 lastenosastolla
ti 7.2. klo 17–19 aikuistenosastolla
pe 10.2. klo 15–17 musiikki-/nuortenosastolla (yläkerta)

E-kirjamaistatuksessa tutustutaan kirjaston ja Koko kansa lukee -kampanjan e-kirjoihin.

Tervetuloa!

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s